Ihmeellinen puutarha
Mariliina Valkama: Ihmeellinen puutarha 25.9.–13.10.2024 Galleria 5, Oulu
Urbana Hortus
Päivättären kehrä -kuvansiirtoteokseni oli mukana Helsingin Taiteilijaseuran näyttelyssä Urbana Hortus.
"Helsingin Taiteilijaseuran kumppanuusnäyttely URBANA HORTUS valtaa Joensuun Taiteilijaseuran Taidekeskus Ahjon toukokuussa. Näyttelyssä on mukana peräti 98 taiteilijaa yli sadan teoksen voimin. Joensuun Taiteilijaseuralla oli vastavuoroisesti kumppanuusnäyttely Helsingin Taiteilijaseuran Galleria Katariinassa joulukuussa 2022.
URBANA HORTUS tarkoittaa suomeksi kaupunkipuutarhaa. Taidekeskus Ahjossa on esillä monipuolinen ja runsas kokonaisuus HTS:n jäsentaiteilijoiden teoksia, jotka tavalla ja toisella kertovat tekijänsä tulkinnan kaupunkiluonnosta. Näyttelyssä on esillä muun muassa maalauksia, grafiikkaa, veistoksia, graffiteja, video- ja äänitaidetta." (Näyttelytiedote)
Helsingin Taiteilijaseuran yhteisnäyttely: Urbana Hortus 8.–28.5.2024 Taidekeskus Ahjo, Joensuu
Mediassa: https://www.karjalainen.fi/kulttuuri/kgnl43vds9
Kasvitarha
Näyttelyn teokset tarkastelevat elämän rajallisuutta ja toisaalta rajattomuutta. Esillä olevat kuvansiirtoteokset ovat etäistä sukua niin Vanitas-maalauksille kuin opetustauluillekin. Kuvat tarkastelevat ihmisen suhdetta kasveihin joko suoraan tai kulttuuristen ilmiöiden välityksellä. Esimerkiksi Muisto ja halu 1-3 -teossarjan lähtökohta on ollut T.S. Eliotin runo "Huhtikuu on kuukausista julmin…" ja Varistele puu hopeoitas -teos on puolestaan ammentanut ajatuksia Tuhkimosta kertovasta sadusta.
Näyttelyn valokuvateokset ovat useasta kuvasta koottuja komposiittikuvia, joiden materiaalinen tekniikka on kuvansiirto puupohjalle. Kuvansiirto tekniikkana yhdistää valokuvan, kuvankäsittelyn ja käsityön. Siinä digitaalisesta, toistettavasta kuvasta tulee jokaisen virheen ja repeän myötä ainutlaatuinen, uniikki teos.
Monissa valokuvissa esiintyy paperiveistos. Näyttelyssä on esillä myös kierrätetystä paperista ja perunajauholiisteristä rakennettu Juuret –paperireliefi.
Mariliina Valkama: Kasvitarha 22.1.–2.3.2024 Minkart Ikkunagalleria, Vihti
Mediassa: https://www.vihdinuutiset.fi/paikalliset/6507383
Puutarhan aika
Puutarhan aika -näyttely tarkastelee puutarhaa ihmisen ja kasvien kohtaamisen näyttämönä, jossa lajienväliset riippuvuussuhteet ja elämän kiertokulku vuodenaikojen vaihtuessa ja vuosien vieriessä tulevat konkreettisesti näkyviksi. Puutarha on paljon käytetty ja monella tavalla aukeava metafora. Aika puolestaan asettaa elämälle rajat – ja juuri rajallisuus tekee elämästä erityisen arvokasta.
Näyttelyn kasvikuvat ovat kuvankäsittelyohjelmalla useammista valokuvista rakennettuja komposiittikuvia, eikä niiden esittämä todellisuus ole dokumentaarista vaan kulttuurista ja kysyvää. Nämä kasvikuvat viittaavat niin opetustauluihin ja niiden kautta jaettuun yhteiseen näkemykseen kuin vanitas-maalausten muistutukseen elämän rajallisuudesta..
Mikään elollinen ei
selviä läpi elämän sairastumatta, kärsimättä, ehjänä ja virheettömänä, ei kasvi
eikä ihminen. Elämän mittaan syntyneet haavat ja repeämät voi kuitenkin nähdä
lempeässä valossa. Jokainen on hyvä sellaisena kuin on, kaikkine haavoineen,
arpineen ja virheineen.
Mariliina Valkama: Puutarhan aika 17.1.–17.2.2024 Pohjanmaan valokuvakeskus, Pova, Lapua
Mediassa: https://www.lapuansanomat.fi/kulttuuri/pohjanmaan-valokuvakeskus-hyva-tulevaisuus-pitaa-voida-kuvitella-jotta-se-voisi-toteutua-6.1.67271.7ea355e8b4
Kasvitarha
Kasvitarha -näyttelyssä Hella-galleriassa Kauhajoella paperijuuret käyvät vuoropuhelua hirsiseinän kanssa ja luonto maalarina maalaa sinistä.
Mariliina Valkama: Kasvitarha 2.10.–29.10.2023 Hella-galleria, Kauhajoki
Mediassa: https://www.kauhajoki-lehti.fi/uutiset/kasvitarha-esilla-hellagalleriassa-6.8.34539.24180dab52
Kasvitarha
Kasvitarha -näyttely Galleria Rongan PikkuGalleriassa Tampereella tarkastelee ihmisen ja kasvien välistä yhteyttä kulttuurisesti värittyneistä lähtökohdista. Kasvitarha ei ole villi luonnontilainen alue vaan ihmisen puolittain kesyttämä kulttuurin ja luonnon kohtaamispaikka.
Tämän näyttelyn teokset ovat saaneet innoituksensa mm. Kalevalassa esiintyvistä naishahmoista, Odysseusta houkutelleista laulajista ja myyttisestä elämän- tai maailmanpuusta. Aiheistaan riippumatta kaikkien teosten taustalta voi löytää todellisuuden ihmettelyä ja rajallisen elämän arvostusta.
Mariliina Valkama: Kasvitarha 9.–28.9.2023 Galleria Rongan Pikkugalleria, Tampere
Valon voimalla
Valon voimalla –näyttelyn innoittajana ovat toimineet niin Veikko Huovisen kirja Puukansan tarina kuin luonnon kiertokulun ihmettely ja näyttelyn molempien tekijöiden, Kaisa Lukkarin ja Mariliina Valkaman, henkilökohtainen kiinnostus kasveihin.
Näyttelyn taideteokset edustavat nykytaiteen erilaisia tekniikoita. Valokuvalähtöisissä kuvansiirtoteoksissa yhdistyvät digitaalisen kuvankäsittelyn ja siirtoprosessin käsintekemisen työvaiheet. Paperireliefin materiaalina toimivat kierrätetyt paperit ja perunajauholiisteri. Osassa teoksista on osana eläviä kasveja. Avajaisten syötävä taulu ja näyttelypäivien makuteos sekä kasvinosia sisältävät teokset edustavat katoavaa taidetta.
Katoavassa
taiteessa teos ei ole ikuinen, mutta sen aikaansaaman elämyksen jättämä jälki
voi vaikuttaa kokijaan paljon teoksen elinkaarta kauemmin.
Mariliina Valkama feat. Kaisa Lukkari: Valon voimalla
6.–22.6.2023 Huovishuone / Niemelä, Sotkamo.
Mediassa: https://www.sotkamolehti.fi/artikkeli/valon-voimalla-nayttely-on-luonnon-herkullisista-raaka-aineista-tehty-maistuva-taidekokonaisuus
Kasvitarha
Kasvitarha –näyttely Taidekeskus Ahjon Hiili-tilassa Joensuussa tarkastelee ihmisen suoraa ja kulttuurin välittämää suhdetta kasveihin sekä todellisuuden näkemisen mahdollisuutta toivon näkökulmasta valokuvalähtöisissä kuvansiirtoteoksissaan sekä kasvi- ja kierrätysmateriaalista valmistamissaan paperiteoksissa.
"Mielestäni juuri nyt on hyvä aika etsiä ja kuvitella utopiaa, toivontäyteistä tulevaisuutta. Kuvat heijastavat todellisuutta, mutta myös luovat sitä. Haluan luoda hyvää, utopian sisältävää todellisuutta teosteni välityksellä."
Mariliina Valkama: Kasvitarha
10.–28.5.2023 Taidekeskus Ahjo, Hiili-tila, Joensuu.
Kansan Sivistysrahasto on tukenut näyttelyä.
Kasvitarha
Kasvitarha -näyttelyä Galleria Rajatilassa voisi melkein luonehtia puutarhaksi, jossa todellisten ja kuviteltujen puiden ominaisuudet risteytyvät uudeksi näkymäksi. Elämänpuu kantaa erilaisia hedelmiä, jotka samalla muistuttavat kaiken katoavaisuudesta tai ehkä enemmänkin kaiken muuttumisesta. Lautaselle päätyneet kasviosat eivät ole hedelmiä, mutta väreissään herkullisia kuitenkin.
Opetustauluihin etäisesti viittaavat teokset tarkastelevat aistimisen ja ymmärtämisen suhdetta. Mitä meille on opetettu? Mitä uskomme näkevämme ja mitä näemme? Mitä muistamme nähneemme ja mihin sen kautta uskomme? Mitä kasvit näkevät?
Mariliina Valkama: Kasvitarha
18.2.–7.3.2023 Galleria Rajatila, Tampere.
Mediassa:
https://www.kuvastin.info/raja23.htm
https://noba.ac/en/exhibition/mariliina-valkama-botanical-garden/
Kasvitarha
Kasvitarha -näyttely Galleria Uuden Kipinän Kirnu -tilassa jatkaa ihmisen ja kasvien välisen suhteen tarkastelua elämän kiertokulkuun liittyvän toivon näkökulmasta.
Jokainen Kasvitarha -näyttelyni on oma ysilöllinen näyttelynsä kuten jokainen kasvitarhakin omanlaisensa, tietyissä olosuhteissa ja valituin kasvein erityseksi muodostunut. Samasta nimestä huolimatta kyseessä ei siis ole kiertonäyttely.
Tässä näyttelyssä ajatukseni väreistä ja näkemisestä kurottavat kasvien aistien ihmettelyyn. Mitä näen, kun katso ikkunasta metsään päin? Onko kaikki näkemäni totta? Jaanko saman todellisuuden toisen ihmisen kanssa että kuusen?
Mariliina Valkama: Kasvitarha
15.2.–5.3.2023 Galleria Uusi Kipinä, Lahti.
Mediassa:
Kasvikuvia
Kasvikuvia -näyttely Walleniuksen Wapriikin Aaltosen Ateljeessa käsittelee ihmisen suhdetta kasveihin –ehkä myös hiukan kasvien suhdetta ihmiseen.
Olen kiinnostunut kulttuurisista merkeistä ja symboleista, niiden merkityksistä ja merkitysten muuntumisesta. Ajatus kasvien kielestä kiehtoo mieltäni.
Kasvit ja ihmisen yhteys niihin edustavat minulle toivoa, tulevaisuudessa siintävän utopian mahdollisuutta. Uskon, että hyvä tulevaisuus voidaan löytää vain jos se ensin osataan kuvitella. Etsin tätä toivon ja utopian sisältävää tulevaisuudennäkyä teoksissani.
Mariliina Valkama: Kasvikuvia
27.4–22.5.2022 Walleniuksen Wapriikki, Aaltosen Ateljee, Juupajoki
Kasvitarha
Kasvitarha tarkastelee ihmisen ja kasvien suhdetta valokuvalähtöisin teoksin, joiden materiaalinen tekniikka on kuvansiirto vanerille. Tekniikkana kuvansiirto vanerille yhdistää digitaalisen valokuvan, kuvankäsittelyn ja käsityön. Toistettavasta kuvasta tulee ainutlaatuinen jokaisen repeämän ja murtuman osalta.
Kasvitarhassa luonto ja ihmisen luoma
kulttuuri kohtaavat. Jokainen kasvitarha on ainutlaatuinen kokonaisuus. Kasvit
tuottavat ihmiselle elämän välttämättömyyksiä: happea, ruokaa, mielihyvää.
Ihmisen ja kasvien välinen suhde herättää minussa toivoa. Kuva heijastaa
todellisuutta, mutta myös luo sitä. Haluan luoda hyvää, toivon sisältävää tulevaisuutta teostensa välityksellä.
Mariliina Valkama: Kasvitarha
26.3.-14.4.2022 Galleria Ronga, Pikkugalleria, Tampere
Kansan Sivistysrahasto on tukenut näyttelyä.
Kasvitarha
Kaipaan pitkään taiteessa ja populäärikulttuurissa esiintyneiden ilmastonmuutos- ja tautidystopioiden keskelle utopiaa, toivontäyteistä tulevaisuutta, jota kohti on mielekästä kulkea. Etsin tätä utopiaa valokuvalähtöisissä teoksissani, joiden materiaalinen tekniikka on kuvansiirto vanerille sekä kierrätyspaperista ja perunajauholiisteristä tekemissäni paperiveistoksissa. Kasvit ja ihmisen suhde kasveihin edustavat minulle tulevaisuuden toivoa. Kasvitarha puolestaan on ihmisten ja kasvien yhteiselämän yksi ikiaikaisia näyttämöitä.
Tekniikkana kuvansiirto vanerille yhdistää digitaalisen valokuvan,
kuvankäsittelyn ja käsityön. Toistettavasta kuvasta tulee ainutlaatuinen
jokaisen repeämän ja murtuman kautta. Valokuvalähtöiset
teokseni ovat useammasta eri kuvasta koottuja komposiittikuvia.
Teen paperiveistokset käytetyistä pakkauspapereista ja epäonnistuneista vesivärimaalauksista itse keittämäni perunajauholiisterin avulla. Niissä kasvit tai niiden osat saavat kolmiulotteisen muodon. Paperikasvien suhde eläviin kasveihin muistuttaa mielestäni kuvan suhdetta todellisuuteen. Kuva heijastaa todellisuutta, mutta myös luo sitä. Haluan luoda hyvää, utopian sisältävää tulevaisuutta teosteni kautta.
Mariliina Valkama: Kasvitarha
4.-28.1.2022 Taidekeskus Väinölä, Varkaus.
Mediassa:
https://www.sykkeessa.fi/2022/01/03/kasvitarha-taidekeskus-vainolassa/
https://www.warkaudenlehti.fi/paikalliset/4428272
Huhtikuu on kuukausista julmin
Näyttelyn teosten lähtökohtana on toiminut T. S. Eliotin modernin runouden merkkiteos Autio maa ja sen ehkä tunnetuin runo, joka alkaa Huhtikuu on kuukausista julmin. Olen tulkinnut tätä 1900-luvun alkupuolen runoa 2020-luvun näkökulmasta kuvan keinoin. Lohduttomuuden ja pettymyksen lisäksi löydän siitä elämän kiertokulkuun ja ihmisen ja luonnon yhteyteen liittyviä kauniita ja toivontäyteisiä sävyjä. Vuodenaikojen vaihtumiseen sisältyy oma haikeutensa, mutta myös ilonsa. Syksyllä lakastuneet kasvit heräävät keväällä eloon, lumen alla suojassa vietetyn talven jälkeen elämän kiihkeys tuntuu suorastaan pakahduttavalta. Kuollut maa näkyy meille hetken lumen sulamisen jälkeen ennen kuin kasvillisuus peittää sen.
Vuodenkierto rinnastuu myös ihmiselämään, jossa vuodenajat rytmittävät työtä ja lomaa, alkua ja loppua. Kasvit edustavat taiteessani elämän kantavaa voimaa. Ne muuttavat elottoman elolliseksi ja elämälle käyttökelpoiseen muotoon.
Ryhmänäyttely: Huhtikuu on kuukausista julmin 15.4.-7.5.2021 Taidekeskus Ahjo, Joensuu
Hortus
Kasvit mahdollistavat monimuotoisen elämän maapallolla. Ne vaikuttavat toiminnallaan sekä ilmakehän happipitoisuuteen että ravinteiden ja veden kiertoon. Ihminen on aina tarvinnut kasveja ravinnokseen ja suojakseen. Tarkastelen ihmisen ja kasvien välistä suhdetta Hortus -teoksessani. Puutarha on yksi ihmisen ja kasvien yhteiselämän näyttämöistä. Ihminen kääntää ja lannoittaa maan ja istuttaa siihen valitsemiaan kasveja. Käyttääkö siis ihminen kasveja hyödykseen? Vai käyttääkö kasvi ihmistä maan muokkaajana ja tuholaisten torjujana?
Mariliina Valkama: Hortus 14.8-4.9.2020 Galleria Yösäilö, Tampere
Kasvilla Paperilla
Kasvilla Paperilla - näyttelyn voi nähdä viittaavan taidehistoriaan ja kristinuskoon yhtä hyvin kuin elämän historiaan ja tuntemiimme biologisiin luonnonlakeihin tai nykyajan länsimaisen ihmisen yltäkylläiseen elämään ja populaarikulttuurin hahmoihin. Ihmisen ja kasvien välinen riippuvuussuhde askarruttaa minua biologisesti, tarinallisesti ja henkiinjäämiskysymyksenä. Väitän, ettei taidetta voi katsoa, nähdä tai tulkita väärin. Tavoitteeni ei ole lähettää yhtä viestiä, jonka jokainen lukutaitoinen pystyy tulkitsemaan tietyksi äänteeksi ja sen tarkaksi merkitykseksi.
Teoksissani kasviperäiset materiaalit - paperi ja kartonki, perunajauholiisteri ja kasvien osat, kokonaiset kasvit ja levät - kantavat mukanaan merkityksiä. Kierrätysmateriaalit lisäävät teoksiin näkökulmia ja omia, edellisistä elämistään mukaansa poimimiaan viestejä. Niitä ei voi täysin hallita kuten ei eläviä kasvejakaan. Kasvit voivat kasvaa näyttelyn aikana tai kuolla. Levä saattaa täyttää astiansa tai jättää täyttämättä.
Teoksista löytyy mm:
Syanobakteereja (ilmakehän happipitoisuus)
Rönsyliljoja (NASA ja ilmaa puhdistavat kasvi)
Juoruja (kyllä kaikki tietävät mikä on juoru)
Sammalia (vanhimpien maakasvien joukkoa)
Leviä (häkellyttävää väkeä makeisista meikkeihin ja sushista lannoitteisiin)
Tillandisioita (nimetty suomalaisen lääkärin ja kasvitieteilijän mukaan)
Karviaiskoiso (kirsikka kakun päällä)
Mariliina Valkama: Kasvilla Paperilla 14.6.-10.7.2020 Galleria Jänis, Turku